Heinolassa jyrää...

Long time no see!

Niin se aika vain putkahtaa eteenpäin nopeammin kuin ehtii huomatakaan. Koko syksy meni Halda-leirissä hektisen kesän ja keikkailun jälkeen lähinnä löysäillessä ja rennosti treenaillessa uusia biisejä. Ahtauduimme lokakuussa myös studion uumeniin äänittämään uutta materiaalia, mutta siitä lisää myöhemmin.

Hohoho, kuvaanpa autoa huoltsikalla, hyvä tulee.

Asiaan: 15.11. oli kuitenkin vaihteeksi keikkareissun vuoro. Tällä kertaa änkesimme aaaivan liian pieniin henkilöautoihimme suunnataksemme kulkumme silmäpussit painovoimaa uhaten kohti Heinolaa jo aamukuudelta. Ah.

Edellisilta venähti viimeistelytreenejä tilutellessa ja settilistaa pähkäillessä, joten musikanttien vireystason aamulla voi vain arvata. Onneksi kahvi on keksitty.

Allekirjoittaneen aamukukkeus veti kyllä täysin vertoja Tukiaisen keikkaglamourille, mutta lohdutti edes hieman aivan liian aikaisessa lähtöhässäkässä huomata, ettei kovin moni muukaan kanssahaldaajista ollut silmänalusten värisävyn perusteella ollut kovin ruususenunia kiskonut. Ha hah haa hah haa...mjäh. Mutta ei kun tien päälle.

Heinolassa järjestettiin siis nuorten kulttuuriviikko, jonka avajaisiin nuorisotila Pleissiin vei muusikoiden tie. Keikka tuli hieman nopealla varoajalla, mutta mikäpä sen mukavampaa kuin pienen tauon jälkeen ahtautua taas autoon huonojen juttujen ja kuskienvaihtokinastelujen siivittämänä ja kurvata pienelle road tripille. Kauemmas kohdistuneet keikkareissut on aina olleet niitä mukavimpia. Koska luvassa oli akustista settiä, kenenkään ei tarvinnut tällä kertaa istua kahden viulun, vahvistimen, PA-pöntön ja kuuden kitaran alla vieruskaverin jalat suussa, vaan matka meni niin tilavasti kuin Fordissa vaan voi (ei voi).

Pirteästi Severi Suhosella. "Mikä toi on?"

Njam... kokin erikoinen.

Saavuimme Heinolaan hyvissä ajoin ennen puolta päivää ja ehdimme tutustua muun muassa paikallisen ABC:n jännittävään jäätelötarjontaan. Ihanhan buenoa se oli, vaikkei ihan heti päältä päin arvaisikaan.

Päivän ohjelmaan itse keikkapaikalla oli suunniteltu jos jonkinlaista härpäkettä: lauta- ja korttipeliturnausta, kakkukahvia, sumopukupainia ja bofferointia nuorten viihdykkeeksi.

Tilaisuuden avasi puheellaan Heinolan kaupunginjohtaja, jota allekirjoittanut luuli nolosti roudariksi (mutta hei, oli niin mukava ja rento tyyppi!). Pienimuotoisessa avajaistilaisuudessa nähtiin myös tanssia ja rumpuesitystä ja myös me kiskaisimme jo tässä vaiheessa muutaman biisin.

Takahuonetrubaduurit ja hymyn lähettiläs Maija.

Mukavan rento ja erilainen päivä ja mikäs sen hauskempaa pienen keikkatauon jälkeen kuin lötkötä päivä sohvilla takahuoneessa ja nautiskella kenties parhaista tarjoiluista tähän mennessä. Vetäisimme päivän mittaan pari pitempää settiä ja väliaikojen takahuonefiilistelyistä tarttui esitettäväksi myös uuttakin matskua semi-prima-vistana.  Pelimusa hyvä musa. Mukava(t) keikka(t) kaiken kaikkiaan ja hyvä päästä kokeilemaan uusien biisien toimivuutta livenä näinkin erilaisen tilaisuuden tiimoilta.

Visan kurkityyli ei ihan tehonnut Peetun näkymätöntä miekkaa vastaan.

Koska haldalaisten suonissa virtaa ehta musta nörttiveri, kului väliaika mukavasti myös mm. tutkaillessa paikan pelitarjontaa ja bofferoidessa Harmaasudet ry:n (historianelävöittämis- ja liveroolipeliyhdistys) johdolla. Itse sain ainakin pitkästä aikaa sellaisen bofferikärpäsen puraisun, tai sitten se oli kitaristin keskelle naamaani läjäyttämä komea puolitainnuttava rystymiekka, joka vakuutti minut miekkailun mahtavuudesta niin, että paikallisen mäiskeseuran etsintä alkoi heti kotiin päästyä.

Epic battle à la team Visa vs. Team Peetu & Noora. Mitenkäköhän kävi...

Sisäinen Xena löytyy... Heinolasta.

Paluumatkalla riemua tuotti paitsi pieni väsymystila, myös Yle Suomen hämärät iltaohjelmat. Nyt tiedämme, miten kävi Perspirantti-Antin ja Rulla-Ullan… Jos maailmassa on loputon tie, se on Varkaus-Joensuu-tie aina silloin, kun pitäisi olla jo kotona. Keskustelu liikkui jo varsin matemaattisissa sfääreissä, kun aloimme pohtia, miten ahdistavaa on mennä aina vain lähemmäs jotain tiettyä lukua, pääsemättä koskaan lukuun asti. Mieltämme kiehtoi myös neliulotteinen kukkavaasi.

Bäkkärin sohva pelasti Merskan päivän.

Luminen Joensuu tuntui palatessa unenomaiselta – lähdettiinkö me oikeasti matkaan saman päivän aamuna? Ehkä on ihan hyvä lopettaa tähän...

Terveisiä tekstin takaa,
Maibbo & JWoww