Hikeä, riemua ja katkenneita kieliä – keikka Joen Kulttuuritorilla

Joensuussahan eivät tapahtumat rajoitu vain Ilosaarirockiin, vaan pitkin kesää on kaikenlaisia mukavia rientoja ja kissanristiäisiä. Tällä kertaa pääsimme osaksi Joen Kulttuuritoria, ja keikkapäiväksi napsahti 23. heinäkuuta, eli viikon verran ehdittiin nestetankata rokkikarkeloiden jäljiltä. Nesteytystä kyllä tarvittiinkin, kun Joensuukin pääsi nauttimaan suoranaisista ”seksihelteistä”. Carelicumin mittari näytti +28 astetta, kun tulimme odottelemaan vuoroamme, ja keikan aikana päästiin kolmeenkymppiin…

Ensimmäistä kertaa muuten esiinnyimme Joensuun Torilavalla. Kerrankin tilaa olisi meille kuudelle rellestää vaikka kuinka, tosin mikitysten (ja pyörtymisuhan?) takia tyydyimme hengaamaan paikoillamme ja pitämään riehumisen ja heilumisen lähinnä päänsisäisenä. Alkuun hieman jännitti, löytääkö kukaan paikalle; puolenpäivän soittoaika kun ei ole se otollisin kellonaika keikkakatselmukselle. Omaa jännitystä ja kapinahenkeä allekirjoittaneelle toi myös ajelu bussikaistaa pitkin torilavan ääreen (sinänsä laillisesti toki, kun ei sinne muuten pääse parkkiin)! Tämäkö on  sitä rokkenrollielämää?

Paikkana torilava oli kyllä mainio, äänentoisto pelasi ongelmitta ja yleisöä vaelteli huudeilla jo valmiiksi. Meidän kolmen vartin soittoaika oli päivän tapahtumien viimeinen, eli mahdollisuus oli tuutata vaikka vähän pidempäänkin. Harmillisesti kesken settiä, The Horse and the Riderin rivakoiden laukkakomppien aikana kitaristilta katkesi soittopelistä peräti kaksi kieltä yhtä aikaa, joten se siitä tunnin keikasta sitten...

Au, nyt osu sormeen.....

 Pienoista verenvuodatustakin taisi katkennut kieli saada aikaan, mutta sehän sopi kappaleen tunnelmiin aika hyvin. Valar morghulis, jos ei muuta niin kitaran kielillä sitten. Loppusetti jäi siis harmittavasti vähän lyhyeksi, mutta onneksi plakkarissa oli muutama irkkubiisi bouzoukilla komppaillen ja keikka saatiin sen enemmittä takaiskuitta päätökseen.

Tunnelma show'n jälkeen oli euforinen ja hikinen. Jalat meinasivat sulaa kenkiin - ja kengät kiinni lavaan - mutta ilmankaan ei voinut olla, sillä muuten olisi kaikkien tassut tirisseet iloisesti torilavan tummaa lattiaa vasten… (Tähän väliin Mrs. Piano huomauttaa, että hän kyllä uhmasi lavan teflonia ja polki pedaaliaan avojaloin, kuten tavallista. Ja kyllä, se vähän koski.) Hellettäkin lämmittävämpää oli kuitenkin positiivinen palaute, jota ihmiset tulivat ihan asioikseen antamaan. Kunpa vaan olisi saanut tykittää ne muutamat kitarankielien kamikazeista puuttumaan jääneet kipaleetkin! Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta jälkitunnelma oli silkka tyytyväisyys. Tätä lisää! Paheelliseen elämäntapaan kuuluvasti allekirjoittanut ja laulaja palkitsivat itsensä pitkillä kylmillä… jäätelöillä.

Paikallismedioitakin olemme valloittaneet rytinällä, kun pääsimme perjantain 25.7. Karjalaiseen. Kuvaaja kävi napsimassa otoksia jutun palanpainikkeeksi torilavan keikalta.

Tarkimmat lukijat varmaan bongaavatkin vanhan kunnon perusilmeen, jolla näemmä soitin taas tämänkin setin läpi. Hyytävästä pokerinaamasta huolimatta keikka on ihmisen parasta aikaa. Seuraavat varmistuneet esiintymiset ovat marraskuussa äänitysrupeaman jälkeen, mutta jospa tässä välikaudellakin ehtisi tien päälle...

Perusilmeestä puheen ollen: rokkikeikoilla bändikaveritkin huomasivat, että osaan jo hymyillä ulospäin! Samoin torilavalla mielestäni suu oli messingillä. Vaan katsotaanpa lopuksi pieni kuvakollaasi kyseisiltä keikoilta:

-Maija